Hyvää lukiolta

Julkaistu Länsi-Uusimaa lehdessä 10.4.2018

Palvelutuotantolautakunnan jäsenenä olen tiukasti seurannut Lukion sisäilmaprosessia. Olen lukenut artikkeleja, kysellyt ja kerännyt ammattilaisilta mielipiteitä asioihin. Heti jo ongelmien ja FCG:n tutkimusraportin julkistamisen yhteydessä kiinnitin huomiota, että itse sisäilman tutkimisesta raporteissa ei ole mitään mainintaa. Vain seinärakenteet on tutkittu.

Olen rasittanut virkamiehistöä kysymyksilläni prosessin hoidosta, tutkimusten ja päätöksenteon perusteista. Olen toistuvasti pyytänyt, että sisäilma ja siihen eniten vaikuttava ilmanvaihtolaitteisto on tutkittava. Minusta nykyprosessi ja siitä johdetut ”tulokset” eivät ole koko totuus. Ainakin painopiste tulosten tulkinnassa on vähän sivussa.

Kaupungin miniseminaarissa lukion sisäilma-asiosta 28.03.2018 FCG:n konsulteilta kuulin, että ilmanvaihtolaitteiston tutkimus on teetetty toisella konsulttitoimistolla. Mahtavaa, se mitä olen pyytänyt olikin tehty ja jo tammikuussa valmistunut.

Ilmanvaihtolaitteiston tutkimuksen on ansiokkaasti tehnyt Asiantuntijapalvelu Lukkari Oy. Tutkimuksessa on tutkittu sekä laitteet, että ilmanvaihtokanavat. Raportti on surullista luettavaa. Iv-koneet on ihan tiensä päässä. Nykyisen laitteiston korjaamisellakin ilman laatu koulussa saadaan vain välttävään kuntoon. Raportista selvisi mm. että joissakin tiloissa ilmanpaine on rajusti alipaineinen ja toisissa tiloissa hyvin ylipaineinen. Hiilidioksiditaso nousee joissakin luokissa lähelle asumisterveysasetusten ylärajaa. En ihmettele, jos oppilaita näissä oloissa pyörtyilee tai he kokevat huonovointisuutta.

Ilmanvaihtolaitteet ja putkistot ovat likaisia ja joissain tuloilmakanaaleissa on jopa rakennusjätettä. Suodattimien ohi kulkee ilmaa, sillä tiivisteet ovat hapertuneita tai rakenteet vääntyneitä. Merkityksellisintä on kuitenkin laitteistossa olevat lasivillasuodattimet, jotka on osittain suojaamatta ja rikkinäisiä. Lasivillapöly huoneilmassa aiheuttaa samanlaisen oireilun kuin homealtistus. Harmi, että mikrobeja iv-kanavista ei ollut tutkittu. Ilmanvaihdon sammuttaminen yöksi on varmasti pahentanut tilannetta.

Ihmettelen, että oireilijoita lukiolla on näinkin vähän. Voisikohan nykyinen oireilu olla jopa kokonaan iv-laitteiston aiheuttamaa?

ATP Lukkari Oy on raportissaan tehnyt korjausehdotuksen iv-järjestelmän ensiavuksi, mutta järjestelmä vaatii tietenkin perusteellisen uusimisen. Omien asiantuntijoideni mukaan lukion sisäilman ongelmat korjaantuvat vähintään pääosin, ellei kokonaan, ilmanvaihtolaitteiston uusimisella.

Pitää muistaa, että kaikissa, myös uusissa rakennuksissa 10% ihmisistä oireilee syystä ja toisesta. Ihmiset tuovat mukanaan mm. mikrobeja ja kemikaaleja, joiden määrään emme voi vaikuttaa.

Iv-laitteiston korjaaminen on varsin edullista ja nopeaa verrattuna nykyisiin suunnitelmiin. Yksistään väistötilojen kustannukset on lähes 6 miljoonaa eroa. Voisikohan iv-korjauksen tehdä heti kesälomalla? Se toisi helpotusta nopeimmin.

Otan mielelläni vastaan lisää rakennusalan ja sisäilma-asioiden mielipiteitä lukion, ja muidenkin koulujemme, sisäilmahaasteesta ja korjaustapaehdotuksista. Yksin maallikoille näiden asioiden päätäntää ei pitäisi jättää.

Kirsi Ferin
Kansanedustajaehdokas, Keskusta

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin
Share on email

Add a Comment

You must be logged in to post a comment

Hyvää lukiolta

Julkaistu Länsi-Uusimaa lehdessä 10.4.2018 Palvelutuotantolautakunnan jäsenenä olen tiukasti seurannut Lukion

Lue Lisää »
Shopping Basket